sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Rengas, kastehelmi ja mesi

Suomalainen lasi taitaa olla heikkouteni, joten tänään esittelen uusimmat löytöni: rengas, kastehelmi ja mesi. Kuvia otettiin viime sunnuntaina Runebergin päivän pikkukahveilla.


Olen muutaman kerran nähnyt kirpparilla pikkurahalla Tamara Aladinin Rengas-kynttilänjalat, mutta ruskean värin vuoksi olen jättänyt ne ostamatta. Kun eteen tuli tämä ihana kirkas pari, maksoin ilomielin niistä yhteensä 7 euroa. Minua viehättää se, että ne ovat selkeät, ja sopivat mielestäni myös paperipainoiksi. Saattaa kyllä olla, etten raski viedä niitä työpaikalle ;)




Samalla reissulla löysin kaksi vanhaa pientä Oiva Toikan Kastehelmi-lautasta, joita meillä käytetään teepussien alusina. Ihana löytää vanhat ehjät lautaset, joissa on vielä tiukasti kiinni alkuperäiset Arabian tarrat, jotka perusteellisessa jynssäyksessäni jäivät edelleen ilahduttamaan käyttäjää. Kuudella eurolla sain iloa kattauksiin.

Ja vielä kolmas kotimainen lasilöytö, eli Tapio Wirkkalan Mesi-juomalasit. Olen pitkään ajatellut, että ostan Flora-lasit, jos sellaiset sattuvat kohdalleni. Ei ole tullut eteeni, joten ostin sen sijaan samanoloiset kevyet suorat Mesi-juomalasit. Näin ensin viisi lasia 15 eurolla ja jätin ostamatta. Mietin viikon ja menin takaisin ostamaan, mutta sillä välin hinta olikin laskenut 8 euroon koko satsista! Wirkkalan lasit kelpaavat minulle loistavasti 1,6 euron kappalehintaan :)




Kevät tulee ja aika menee työssä, ulkoillessa ja arjen pikku puuhissa. Mieli kyllä tekisi ryhtyä vaikka makkarin tapetointipuuhiin. Missä ne lomapäivät taas viipyvät?

9 kommenttia:

  1. Olet taas tehnyt kauniita ja hyviä löytöjä, onnitteluni siitä.
    Kastehelmi on minunkin suosikkejani lasitavarasta puhuttaessa. Se on jotenkin herkkä ja kaunis, värillisenäkin, mutta parhaimmillaan kirkkaana aivan kuin nuo kynttilänjalatkin.
    Mukavaa alkavaa työviikkoa lomapäiviä odotellessa(niitä taitaa olla tiedossa kesällä peräti 9, niisk...)

    VastaaPoista
  2. Nämä kaikki ovat tosi kivoja. Tuo Mesi on tosiaan hyvin samanhenkinen kuin Florakin, jota äidilläni oli aikanaan. Mesi-astioihin en olekaan törmännyt. Aika halvalla olet kyllä löytösi tehnyt!

    Mukavaa aurinkoista työviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Hienoja ja edullisia löytöjä! Kynttilänjalat oli minulle ihan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
  4. Meillä on joskus ollut Tamara Aladdinin saman sarjan iso kulho, mutta se ei tuntunutkan omalta joten pääsi uuteen kotiin. Kynttilänjalkoihin en olekaan koskaan törmännyt, aikas hauskat ovat. Ja noita kastehelmi pikkulautasia on kaapissa pieni pino, mutta en ole keksinyt niille oikein mitään käyttöä! Mutta nyt keksin, kiitos siitä sinulle :D Meiltä on puuttuneet kivat teepussin aluset, mutta tuollahan ne kaapissa ovat odoteleet koko ajan, miten olinkaan unohtanut ne kokonaan.

    VastaaPoista
  5. Mustakissa - kiitos :) Kastehelmi on kyllä ihana klassikko, minusta se ei ole koskaan mennyt pois muodista. Pieninä ripauksina sitä voi aina käyttää, ja erityisesti juuri tuota kirkasta. Ja voi sentään, miten vähän sinulle on tulossa lomaa...

    Nonna - Halvalla todellakin, etenkin nuo lasit. Huomaan muuten, että tuota Mesi-lasia on ilmeisesti toinenkin versio vähän runsaammalla kuviolla, mutta tykkään enemmän tästä pelkistetymmästä versiosta. Oikein sopiva mehulasi.

    Katja - kiitos :) Aina joskus sattuu kirpparilta jotakin löytymään. Minäkin huomasin nuo Rengas-kynttilänjalat vasta tänä talvena.

    Kirsikka - Hyvä, jos sait täältä käyttöidean :) Meillä kotona oli pari tuollaista kastehelmilautasta ja niitä käytettiin juuri teepusseille. Sieltä olen tuonut itsellekin yhden lautasen ja ostanut nyt kolme lisää. Ne ovat oikein näppärät siihen tarkoitukseen. Minäkin näin muuten kuvia Rengas-kulhoista ja ajattelin, että ovat aika raskastekoisia. Mutta kynttilänjaloissa kuvio on mielestäni mukava.

    VastaaPoista
  6. Miten lasi onkin niin viehättävä materiaali? Kivat löydöt olet taas tehnyt! Kevät tosiaankin tulee. Mieli syyhyää tehdä kevätkylvöjäkin jo :)

    VastaaPoista
  7. Sini - Niin on, viehättävä materiaali ja saamme nauttia monista kauniista astioista. En toki tykkää kaikista menneiden vuosikymmenten lasistoista, mutta joitakin ja sopivassa määrin sieltä voi itselleen pomia.

    Kevätkylvöt, tosiaan! Jokohan tänä vuonna ehtisin mukaan tähän hauskaan puuhaan. Sinullahan niitä kylvöjä oli viimeksi kaikki kipot täynnä :)

    VastaaPoista
  8. Voi mitä löytöjä oletkaan tehnyt ja millä hinnoilla! Löysin tänään itse myös kauniita laseja, joita epäilin Mesi-laseiksi, mutta nyt en ole ihan varma. Minun laseissani on samantyyppistä pisarakuviota, mutta ovat korkeudeltaan vajaa 12cm ja halkaisijaltaan 6.5cm. Jatkan etsintää...

    VastaaPoista
  9. erittäin mukava ja houkutteleva kokoelma .... Iso post .... Kiitos jakaa kanssamme .....................

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät ajatuksiasi tänne!