sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Voi loma, älä lopu!

Olen onnekkaana viettänyt pitkää lomaa, mutta en-niin-onnekkaana sairastin osan siitä. Haluaisin vielä rauhassa latautua kevään koitoksiin, mutta voi, nyt se loma vaan loppuu!


Ennen tämänpäiväistä vesisadetta talvi-ilmat ovat olleet aivan ihanat. Pilvisen päivän kävelyllä rannalla näytti hieman toisenlaiselta kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Kyllä talvellakin on kaunista!

Kamerani on jäänyt matkalla väärään paikkaan ja siksi bloginkin päivityksessä on ollut taukoa. Tässäkin näette heikkoa kännykän kuvanlaatua :)

Hyvää alkavaa työviikkoa kaikille ja erityisesti puhtia kaikille lomalta töihin palaaville! Onneksi se arki yleensä vie heti mennessään eikä parin päivän jälkeen muista enää haikailla loman perään.

4 kommenttia:

  1. Kuva on hyvä, ihanan valkoinen! Mielekästä työviikkoa myös sinulle :) On todellakin järkevää pitää vuodenvaihteessa kunnon lomaa, jos vain suinkin mahdollista (tajusin sen myös itse).

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvin onnistunuthan tuo kuva onkin, vaikka kännykällä otettu - ja maisema aivan ihana!
    Itsekin olin vuodenvaihteessa lomalla 2,5 viikkoa ja hyvää teki. Nyt on uusissa töissä oltu jo viikon verran ja oli kyllä hyvä nollata ennen vaihtoa.
    Hyvää työn ja arjen alkua sinulle:)

    VastaaPoista
  3. Jaksamista ja iloa työviikkoosi!

    VastaaPoista
  4. Sini - Kiitos :) Ulkona olikin tosi valkoista tuona pakkaspäivänä. Ja ihan samaa mieltä, että tässä kohtaa kannattaa pitää lomaa, jos siihen on mahdollisuus. Ja mielekäs työviikko on kyllä pyörähtänyt kivasti käyntiin.

    Mustakissa - Kiitos, tykkään itsekin tuosta maisemasta :) Eikö vain olekin ihanan pitkä tuollainen loma. Onnea sinulle uuteen työhön!

    Lumikko - Kiitos! Ehdin kyllä levähtää lomalla, joten tätä varmasti taas jaksaa, vaikka olisikin ollut kiva vielä puuhailla lomalla kaikenlaista mukavaa. Valoisuus ja kevään lähestyminen kyllä antaa lisäpuhtia arkeen.

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät ajatuksiasi tänne!