sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kauniisti ikääntynyt

Vanha ja kulunut, tai pikemminkin kauniisti ikääntynyt. Tykkäsin tästä heti ensi silmäyksellä. Kuinka kukaan voisi vastustaa tuollaista töpseliä? Tai kunnollista pientä nuppia?






Työpisteeni on saanut uuden Valinte-valaisimen, jonka löysin kirpparilta ohikulkumatkalla. Kermanvalkoinen väri, puinen kahva ja elämää nähnyt pinta ovat kovasti mieleeni.

Kerran pidin kädessäni vastaavaa viininpunaista lamppua, jota en viidellä eurolla ostanut, koska halusin valkoisen. Niinpä nyt en epäillyt hetkeäkään, kun tämä tuli eteen 20 eurolla. Mutta kyllä olen monet kerrat haikaillut sen punaisenkin perään ;)


Ulkona kuvasin pakkaspäivän sinessä jotain muuta kauniisti ikääntynyttä. Voi tuota pitsistä parveketta!




Mutta eikö ole ihanaa, kun ulkona alkaa kummasti kirkastua. Kevättä kohti mennään!

9 kommenttia:

  1. Lamppusi on suloinen löytö, onnea!
    Ja olet kuvannut kerrassaan kauneutta, nämä vanhat pitsiparvekkeet ovat upeita. Koko rakennus muutoinkin, oi ihanuutta.

    Onneksi valoa kohden jo, nautitaan! Suloista sunnuntaita sinulle♥

    VastaaPoista
  2. Hieno löytö!
    Blogissani on sinulle tunnustus, käy nappaamassa!

    VastaaPoista
  3. Ihana lamppu, kelpaisi mulle ihan missä värissä vaan!

    Kaunis keväinen päivä, täälläkin nautitaan!

    VastaaPoista
  4. Hauskan mallinen kupu tuossa valisimessa. Hyvä ostos :)

    VastaaPoista
  5. Hannah - Kiitos! Etenkin pakkaspäivän valossa tuo vanha talo näytti mukavalta. Ja hienoja noita yksityiskohtia löytyy myös puukoristeista.

    Mustakissa - Eikö ollutkin ;) Ja kiitokset tunnustuksesta, palaan siihen myöhemmin!

    Nonna - Niinpä, kyllä minullekin nyt kelpaisi ;) Olen kyllä ihmetellyt, miksi en sitä punaista silloin ottanut. Se oli oikea kaunokainen.

    VastaaPoista
  6. Katja - Niinpä onkin, en ole edes ajatellut, ettei se olekaan ihan tavanomaisin kupu. Minullahan on tälle lampulle myös "pikkusisko" eli toinen valkoinen Valinten lamppu, jonka esittelin täällä http://tuulella.blogspot.com/2010/08/just-mun.html
    Molemmat mieleeni :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis lamppu, hieno löytö! Samoin kuin nuo ihanat aluspaidat! Tuo pesuohje...voi että! :)

    VastaaPoista
  8. Toi on hieno, Kuluneisuuskin näkyy kivasti. Kannatti ehdottomasti maksaa se 20,-,täällä ei tuollaisia edes tule vastaan kirppareilla. Nuo yöpaidat alempana ihanat. Minäkin olen miettinyt, että valmistetaanko täällä Suomessa kohta enää mitään. Ennen vanhaan vaatteet olivat kalliimpia ja niitä oli vähemmän tarjolla. Niitä hankittiin vähemmän, enemmän tarpeeseen ja harkiten. Ja nykyään, huh! Toivoisin että voitaisiin mennä siinä asiassa ajassa taaksepäin. Nykyään kaupat pullollaan houkutuksia, joita vaikea vastustaa.

    VastaaPoista
  9. Laura - Niinpä! Huvitti kun pesin paidat käsin nestemäisellä pesuaineella ja koko ajan ajattelin tuota ohjetta. Jatkossa heitän ne kyllä koneeseen ilman kummempaa miettimistä ;)

    Kirsikka - joskus harvoin niitä lamppuja kyllä tulee eteen minun reissuilla. Edellinen Valinteni oli ihan huippulöytö 2 euron hinnalla.

    Olen muuten ihan samaa mieltä tuosta Suomessa valmistamisen vähyydestä. Voisin kyllä maksaa suomalaisesta tuotteesta vähän enemmän, jos tietäisin, että sillä työllistetään suomalaisia. Toivotaan, että tilanne kääntyy kotimaisempaan suuntaan, kun kyllästymme kierosaumaisiin ohutkankaisiin halpisvaatteisiin. Muuten, Jopon valmistushan palautettiin Suomeen. Siinä olisi vähän mallia muillekin yrityksille!

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät ajatuksiasi tänne!