torstai 16. joulukuuta 2010

Astu kylppäriin!

Vihdoinkin voin esitellä valmiin kylppärin. Ellet tiedä, miltä kylppärimme näytti aikaisemmin, kurkista tänne.

Tavoitteena oli saada aikaan valoisa ja käytännöllinen kylppäri pieneen 2,4 neliön tilaan. Halusin selkeän ja ajattoman kylppärin, joka ei riitelisi vanhan asuntomme kanssa. Halusin myös säilyttää ripauksen vanhaa, vaikka lähes kaikki menikin uusiksi, viemäröinneistä valaistukseen.


Vanha alkuperäinen lavuaari säilytettiin, sillä tykkään niin sen muodoista. Tavaroille tarvittiin säilytystilaa, joten ainoa järkevä ratkaisu oli hankkia perinteinen peilikaappi, johon mahtuu tavaraa aika lailla. Tähän tilaan ei olisi mahtunut esim. peiliä ja erillistä kaappia rinnakkain. Kaappi on IDOn mallistosta.

Yläkuvassa lavuaarin takana on myös "vaatehuoltopiste", johon hankimme vanhan peruspatterin tilalle REJ Designin pyyhekuivaimen, joka on osoittautunut yllättävän kuumaksi ja tehokkaaksi. Lisäksi samaan nurkkaan laitettiin valmius pesukoneelle.


Suihkuosastolla on nyt toivomaani tilaa ja luksusta, nimittäin nuo kääntyvät IDOn suihkuovet. Käyttöasennossa ne vievät tilaa aikaisempaa vähemmän ja ovat muutenkin ilmavat. Sekä allashana että suihkuhana ovat myös uusiutuneet. Niin, ja pönttökin on vaihtunut ja muuttanut hiukan lähemmäksi ovea.

Mutta ehdottomasti parasta on se, että suikuseinät voi kääntää pois edestä, jolloin tilaa tulee kummasti lisää:


Lattiakaakeleiksi tuli Pukkilan Natura-laatat, sillä tilan pienuuden ja lattiakaivon kaadon vuoksi en voinut ottaa sitä erästä kaunista valko-beige-ruutuista isompaa laattaa. Mutta tykkään kyllä tästä lattiasta.

Ja erityisesti tykkään tietysti näistä vanhoista jutuista, eli lavuaarista koko komeudessaan ja noista emalinaulakoista.




On ollut mukava huomata, kuinka siistiä jälkeä laatoittaja teki, vaikka seinät eivät todellakaan ole suorat. Samoin putket on vedetty tosi siististi, vaikka pintavedot aluksi arveluttivatkin. Juuri putkien vuoksi päädyttiin lopulta myös kylppärin katon laskemiseen ja panelointiin, vaikka surinkin sitä, että ihana vanha (mutta epäkäytännöllinen) tuuletusräppänä menetettiin tässä muutoksessa. No, tilalle saimme kyllä sen parannuksen, että kosteus imetään nyt koneellisesti pois.

Kaikenkaikkiaan on kyllä ihanaa, kun kylppäri on remontoitu. Täällä on tosi mukava piipahtaa.


Näissä merkeissä taidan käydä iltapesulle :)

10 kommenttia:

  1. Oi joi, näyttää kyllä niin hyvältä! Voi vain kuvitella miten ihana on pyyhekuivain ja lämmin pyyhe.:) Suihkuovet ovat niin yes!! Emalinaulakko? Eikö tuo ole posliinia tai siis jotain keraamista? ..muistelen, että itselläni olisi vastaava jossakin. Tuo lavuaari <3 niin ja laatat ovat juuri nappiin!

    Paula

    VastaaPoista
  2. Kaunista jälkeä tuli! Tuo pyyhekuivain on muuten niin hyvä vehje, etten tiedä miten enää pärjäisin ilman sitä. Siinä olen kuivattanut monet kiireessä pyykätyt vaatteet, jotka piti saada nopeasti käyttöön, ja kyllä muuten nopsasti kuivaakin.
    -Marianne

    VastaaPoista
  3. Vautsi,todella hyvä ja minunkin mieleen oleva muutos. Nykyaikainen,tyylikäs, valoisa,muttei liian prameileva. Kyllä kelpaisi tuolla "viettää aikaa". :)

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis kokonaisuus! Näyttää myös toimivalta. Hienot valinnat olet tehnyt! Onneksi säilytitte tuon vanhan altaan. Se on oikein söpöläinen!

    VastaaPoista
  5. Paula - Kiitos, kiitos :) Hauskaa, että pidät. Ja naulakot tosiaan ovat tukevat metalliset ja ne on emaloitu. Ja itse asiassa meillä on vielä yksi samanlainen kahdella koukulla, mutta se toimii palautuspullokassin pidikkeenä keittiössä.

    Marianne - Kiitos :) Tuota kylppäriähän ei ole mitenkään "sisustettu", joten jotain kaunista sinne saattaa vielä tulla. Ajattelin, että värit ovat niin neutraalit, että voin sitten vaihdella ilmettä reippaasta hempeäänkin vaihtamalla pyyheliinoja tunnelman mukaan. Ja rättipatteri on ihan huippu. Meinasin jopa aluksi, etten ota sitä, vaan tavallisen patterin, mutta onneksi päädyin tuohon. Uskon kyllä, että vaatteetkin kuivavat siinä.

    Hietzu - Kaunis kiitos :)) Sitä prameutta juuri en halunnut. Tai sitä että yhtäkkiä meillä sattuisikin olemaan moderni sliipattu kylppäri niin että samantien voisi remontoida sitten myös modernin keittiönkin :) Eli kyllä tämä selkeä perustyyli on enemmän tämän talon ja minun juttu. Ennen kaikkea nautin tuosta toimivuudesta.

    VastaaPoista
  6. Nonna - kiitos :) Valintojen tekeminen on kyllä vaikeaa. Kuten, että kaikkihan näemme, että seinälaatat ovat kauniit kermanvalkoiset :D Eli ne todella on huolella valittu, mutta kappas vaan, ne meinaavat näyttää vaaleanharmailta tuolla. Yritän vielä lisätä valoa vaihtamalla kattolamppuun perinteisen 60W hehkulampun.

    Ja niin, kiitos vain tuesta, että allas kannattaa säilyttää. Se näyttää nyt entistä paremmalta kaiken uuden keskellä.

    VastaaPoista
  7. Oikein kivan näköistä tuli! Hyvin suunniteltu on ... Hyvää siis kannattaa aina odottaa

    VastaaPoista
  8. Tosi kivannäköistä! Yksinkertaista ja kaunista. Ja hienoa, että työnjälki on hyvää! Nuo kääntyvät suihkuovet ovat kivat. Itselläni on suihkuverho kylppärissä, mutta tuollaiset ovet olisivat kyllä luksusta. Olivatko kalliit?

    Siistissä ja kauniissa kylppärissä on kiva käydä pesulla! Nyt vielä joku pieni jouluinen juttu sinne :)

    VastaaPoista
  9. Onnea uudesta kylppäristä, hyvältä näyttää! Tuo allas on tosi kaunis, onneksi ette vaihtaneet sitä. Ja kääntyvät ovet ovt varamasti todella hyvä ratkaisu pieneen tilaan. Minulla kaapissa samanlainen naulakko, paikkaa sille ei tosin vielä ole.

    VastaaPoista
  10. Mustakissa - Kiitos :) Kyllä tämä vanhan kylppärin päihittää mennen tullen :)

    Sini - Kiitos, selkeys tai yksinkertaisuus tässä olikin tavoitteena. Ja nuo kääntyvät ovet ovat todella luksusta ja toimivat, voin suositella! Olivat ne kyllä kalliit, normaalisti 1000 euroa, mutta nyt olivat tarjouksena 700 euroa. Toki halvempiakin malleja on saatavilla. Ja niin, on kiva käydä kylppärissä:)

    Kirsikka - Kiitos! Olen altaasta ihan samaa mieltä, ja ihan huvittaa millaista hämmästelyä se aiheutti paikalla käyneissä remonttimiehissä. Huvittava juttu oli myös se, että putkiasentaja oli "luvannut" katsella siihen vähän uudempia ja sirompia kannattimia, mutta onneksi ehdin sanoa remonttimiehelle, että ei missään tapauksessa saa vaihtaa niitä! Remonttimies kyllä ymmärsi, että "ajan patinaa" kaivataan. Onpa hauska juttu, että sinulla on samanlainen naulakko. Minun toinen naulakko toimi aikaisemmin keittiössä pannulappunaulakkona kunnes otin sen takaisin kylppäriin.

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät ajatuksiasi tänne!