sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kauniisti ikääntynyt

Vanha ja kulunut, tai pikemminkin kauniisti ikääntynyt. Tykkäsin tästä heti ensi silmäyksellä. Kuinka kukaan voisi vastustaa tuollaista töpseliä? Tai kunnollista pientä nuppia?






Työpisteeni on saanut uuden Valinte-valaisimen, jonka löysin kirpparilta ohikulkumatkalla. Kermanvalkoinen väri, puinen kahva ja elämää nähnyt pinta ovat kovasti mieleeni.

Kerran pidin kädessäni vastaavaa viininpunaista lamppua, jota en viidellä eurolla ostanut, koska halusin valkoisen. Niinpä nyt en epäillyt hetkeäkään, kun tämä tuli eteen 20 eurolla. Mutta kyllä olen monet kerrat haikaillut sen punaisenkin perään ;)


Ulkona kuvasin pakkaspäivän sinessä jotain muuta kauniisti ikääntynyttä. Voi tuota pitsistä parveketta!




Mutta eikö ole ihanaa, kun ulkona alkaa kummasti kirkastua. Kevättä kohti mennään!

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Hyvien aikojen tammilöytö

Kyllä vanhoina hyvinä aikoina osattiin. Kun löysin nämä Suomen Trikoon valmistamat, pahvilaatikoihin kauniisti pakatut pitsiset Atlas-aluspaidat, jäin haikailemaan vanhojen hyvien aikojen perään.




Kauniit ja hyväntuntuiset pitsipaidat on valmistettu Suomessa, tarkastettu huolella, ja pakattu pesuohjeen kanssa pahvilaatikkoon. Voin vain kuvitella, kuinka huolella suomalainen nainen on tätäkin työtä tehnyt.

Lukaisepa muuten tuo pesuohje klikkaamalla kuva suuremmaksi ;)




Nämä paidat ovat käyttämättömät, liekö jonkin alusvaatekaupan jäämistöä. Ne ovat edelleen mukavan tuntuiset ja maksoin niistä 2 euroa kappaleelta :)

Toivoisin niin, että työpaikat pysyisivät Suomessa, eikä kaikkea valmistusta siirrettäisi halpamaihin. Haluaisin kuulla että Pirkkojen ja Airojen tytöt edelleen valmistavat alusasuja Suomessa.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Voi loma, älä lopu!

Olen onnekkaana viettänyt pitkää lomaa, mutta en-niin-onnekkaana sairastin osan siitä. Haluaisin vielä rauhassa latautua kevään koitoksiin, mutta voi, nyt se loma vaan loppuu!


Ennen tämänpäiväistä vesisadetta talvi-ilmat ovat olleet aivan ihanat. Pilvisen päivän kävelyllä rannalla näytti hieman toisenlaiselta kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Kyllä talvellakin on kaunista!

Kamerani on jäänyt matkalla väärään paikkaan ja siksi bloginkin päivityksessä on ollut taukoa. Tässäkin näette heikkoa kännykän kuvanlaatua :)

Hyvää alkavaa työviikkoa kaikille ja erityisesti puhtia kaikille lomalta töihin palaaville! Onneksi se arki yleensä vie heti mennessään eikä parin päivän jälkeen muista enää haikailla loman perään.