sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kummaa odottelua




Täällä ollaan, vaikka blogin päivittäminen onkin ollut vähän hunningolla. Viime viikot ovat olleet jotenkin kummaa odottelua. Ulkomaiden uutisia on tullut seurattua ihan eri tavalla kuin tavallisesti ja jotenkin sekin on vaikuttanut arkeen.

Mitähän sitten odottelen? Kevään tuloa, työkiireiden hellittämistä, pitkää kesälomaa, vai mitä? Työntäyteisinä päivinä en vain meinaa saada mullistavia aikaiseksi enää kotona, vaikka mieli tekisi puuhailla yhtä sun toista.


Mutta ulkona onneksi tapahtuu. Rannalla ovat jäät lähteneet ja lumet hupenevat hyvää vauhtia. Eilen oli niin tyyntä ja hiljaista, tänään taas tuulen tuiverrusta ja aaltojen loisketta.

Tänä vuonna en millään malta odottaa edes lumien sulamista.

lauantai 26. helmikuuta 2011

Eteisen laskupaikka

Tähän eteiseen ei sovi sen suurempaa lipastoa, jonka päälle kaiken tavaran voisi laskea sisään tullessaan. Kahden oven välissä on pieni paikka, jossa aikaisemmin oli tyyliin sopimaton hyllykkö. Tänään ratkaisin asian toistaiseksi toisin ostamalla vanhan pikkupöydän, jolle ne kaikkein välttämättömimmät tavarat voi laskea kunnes pääsee peremmäksi.




Pöytä on ehkä koivua ja sen yleiskunto on oikein hyvä. Pienen puhdistamisen jälkeen pinnan kynänjäljet peittyivät mukavasti pikkuliinan alle.


Tämä vaaleanturkoosi liina kuuluu myös kirpparilta pelastettuihin käsitöihin. Tykkään erityisesti näistä reikäommelkuvioinneista, joita on varmaan teetetty kässäntunneilla. Ihana siisti liina, hintaan 0,20 euroa.


Ja se ennen-kuva vielä lopuksi. Sain kevyesti poistettua nuo valkoiset maalitöhryt kaapimalla ja rapsuttamalla. Aika näppärä pikkupöytä, joka maksoi vaivaiset 2 euroa :)

tiistai 22. helmikuuta 2011

Pinkit pistot




Tänään piristin keittiötä ripauksella pinkkiä väriä. Mallailin tytön muutama vuosi sitten tekemää ristipistotyötä, jonka hän antoi minulle keittiötauluksi. Tykkään niin tuosta pinkki-vihreästä värityksestä ja marja-aiheesta. Mielestäni se on kaunis työ yläasteikäisen tekemäksi. Yritän vielä löytää siihen sopivamman kehyksen.

Laitoin muuten tulppaaneille maljakoksi Karhulan keittiötölkin, jonka löysin kierrätyksestä viidellä sentillä (!). Tosi siisti ja tuoksuton tölkki.

Jotakin olen kiireisten työviikkojen aikana unohtanut ja nyt lomalla lopulta muistanut. Kiitokset vielä, Mustakissa, tästä saamastani tunnustuksesta!


Tänään olen lukenut keittiöaiheista juttua uudesta lehdestä ja katsellut ruokavirikkeitä keittokirjasta. Molemmat ovat niin nautinnollista puuhaa lomalaiselle. Jokohan huomenna kokkaisinkin jotakin uutta ;)



sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Rengas, kastehelmi ja mesi

Suomalainen lasi taitaa olla heikkouteni, joten tänään esittelen uusimmat löytöni: rengas, kastehelmi ja mesi. Kuvia otettiin viime sunnuntaina Runebergin päivän pikkukahveilla.


Olen muutaman kerran nähnyt kirpparilla pikkurahalla Tamara Aladinin Rengas-kynttilänjalat, mutta ruskean värin vuoksi olen jättänyt ne ostamatta. Kun eteen tuli tämä ihana kirkas pari, maksoin ilomielin niistä yhteensä 7 euroa. Minua viehättää se, että ne ovat selkeät, ja sopivat mielestäni myös paperipainoiksi. Saattaa kyllä olla, etten raski viedä niitä työpaikalle ;)




Samalla reissulla löysin kaksi vanhaa pientä Oiva Toikan Kastehelmi-lautasta, joita meillä käytetään teepussien alusina. Ihana löytää vanhat ehjät lautaset, joissa on vielä tiukasti kiinni alkuperäiset Arabian tarrat, jotka perusteellisessa jynssäyksessäni jäivät edelleen ilahduttamaan käyttäjää. Kuudella eurolla sain iloa kattauksiin.

Ja vielä kolmas kotimainen lasilöytö, eli Tapio Wirkkalan Mesi-juomalasit. Olen pitkään ajatellut, että ostan Flora-lasit, jos sellaiset sattuvat kohdalleni. Ei ole tullut eteeni, joten ostin sen sijaan samanoloiset kevyet suorat Mesi-juomalasit. Näin ensin viisi lasia 15 eurolla ja jätin ostamatta. Mietin viikon ja menin takaisin ostamaan, mutta sillä välin hinta olikin laskenut 8 euroon koko satsista! Wirkkalan lasit kelpaavat minulle loistavasti 1,6 euron kappalehintaan :)




Kevät tulee ja aika menee työssä, ulkoillessa ja arjen pikku puuhissa. Mieli kyllä tekisi ryhtyä vaikka makkarin tapetointipuuhiin. Missä ne lomapäivät taas viipyvät?

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kauniisti ikääntynyt

Vanha ja kulunut, tai pikemminkin kauniisti ikääntynyt. Tykkäsin tästä heti ensi silmäyksellä. Kuinka kukaan voisi vastustaa tuollaista töpseliä? Tai kunnollista pientä nuppia?






Työpisteeni on saanut uuden Valinte-valaisimen, jonka löysin kirpparilta ohikulkumatkalla. Kermanvalkoinen väri, puinen kahva ja elämää nähnyt pinta ovat kovasti mieleeni.

Kerran pidin kädessäni vastaavaa viininpunaista lamppua, jota en viidellä eurolla ostanut, koska halusin valkoisen. Niinpä nyt en epäillyt hetkeäkään, kun tämä tuli eteen 20 eurolla. Mutta kyllä olen monet kerrat haikaillut sen punaisenkin perään ;)


Ulkona kuvasin pakkaspäivän sinessä jotain muuta kauniisti ikääntynyttä. Voi tuota pitsistä parveketta!




Mutta eikö ole ihanaa, kun ulkona alkaa kummasti kirkastua. Kevättä kohti mennään!

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Hyvien aikojen tammilöytö

Kyllä vanhoina hyvinä aikoina osattiin. Kun löysin nämä Suomen Trikoon valmistamat, pahvilaatikoihin kauniisti pakatut pitsiset Atlas-aluspaidat, jäin haikailemaan vanhojen hyvien aikojen perään.




Kauniit ja hyväntuntuiset pitsipaidat on valmistettu Suomessa, tarkastettu huolella, ja pakattu pesuohjeen kanssa pahvilaatikkoon. Voin vain kuvitella, kuinka huolella suomalainen nainen on tätäkin työtä tehnyt.

Lukaisepa muuten tuo pesuohje klikkaamalla kuva suuremmaksi ;)




Nämä paidat ovat käyttämättömät, liekö jonkin alusvaatekaupan jäämistöä. Ne ovat edelleen mukavan tuntuiset ja maksoin niistä 2 euroa kappaleelta :)

Toivoisin niin, että työpaikat pysyisivät Suomessa, eikä kaikkea valmistusta siirrettäisi halpamaihin. Haluaisin kuulla että Pirkkojen ja Airojen tytöt edelleen valmistavat alusasuja Suomessa.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Voi loma, älä lopu!

Olen onnekkaana viettänyt pitkää lomaa, mutta en-niin-onnekkaana sairastin osan siitä. Haluaisin vielä rauhassa latautua kevään koitoksiin, mutta voi, nyt se loma vaan loppuu!


Ennen tämänpäiväistä vesisadetta talvi-ilmat ovat olleet aivan ihanat. Pilvisen päivän kävelyllä rannalla näytti hieman toisenlaiselta kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Kyllä talvellakin on kaunista!

Kamerani on jäänyt matkalla väärään paikkaan ja siksi bloginkin päivityksessä on ollut taukoa. Tässäkin näette heikkoa kännykän kuvanlaatua :)

Hyvää alkavaa työviikkoa kaikille ja erityisesti puhtia kaikille lomalta töihin palaaville! Onneksi se arki yleensä vie heti mennessään eikä parin päivän jälkeen muista enää haikailla loman perään.

lauantai 25. joulukuuta 2010

Kirjasta saatu idea




Sain joululahjaksi Talviunelmia-kirjan ja olen tänään nauttinut antaumuksella sen kuvista ja tunnelmista. Eräällä verannalla oli ihana kattaus, jossa riisiposliiniastioita käytettiin kynttilälyhtyinä.

Siitä huomasinkin, että meidän vanhoja pieniä Arabian riisiposliinisia "mokkakuppeja" voisi myös käyttää tuikkuastioina kattauksessa. Niinpä heti kokeilinkin niitä, ja yläkuvissa kupit ovat pikatestissä joulunpunaisella liinalla. Kuvioinnista läpi kuultava valo on kyllä aika tunnelmallinen.

Alakuvassa kirjassa ollut inspiroiva kuva, joka on Tomi Parkkosen ottama. Ja koko kirjan kansikuva, jos vaikka et ole vielä törmännyt Talviunelmia-kirjaan.




Luulenpa, että kokeilen noita kuppeja tuikkuineen jossakin vaaleassa kattauksessa.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Marjainen lyhty ja joulua




Näillä lyhtykuvilla toivotan Sinulle oikein hyvää ja rentouttavaa Joulua!

Syksyllä keräsin talteen kauniita pihlajanmarjoja, suljin kassin ja jätin sen ulos katokseen. Siellä marjat ovat olleet kohmeisina odottamassa joulun tuloa. Jäädytin niistä kakkuvuoassa lyhdyn ja toivon, että pakkasta riittää pitämään lyhdyn jäässä.

Se näytti niin kauniilta, että tyttö täytti heti toisen satsin. Tässä tehdään vielä marjaisempaa lyhtyä. Tämä on ihanan helppo tapa nauttia näistä punaisista marjoista lumen keskellä.


Näistä tunnelmista siirryn keittiöön leipomaan tai paistamaan laatikoita, pitäisi vielä päättää, kummat teen ensin. Mukavia joulupuuhia sinullekin!

torstai 16. joulukuuta 2010

Astu kylppäriin!

Vihdoinkin voin esitellä valmiin kylppärin. Ellet tiedä, miltä kylppärimme näytti aikaisemmin, kurkista tänne.

Tavoitteena oli saada aikaan valoisa ja käytännöllinen kylppäri pieneen 2,4 neliön tilaan. Halusin selkeän ja ajattoman kylppärin, joka ei riitelisi vanhan asuntomme kanssa. Halusin myös säilyttää ripauksen vanhaa, vaikka lähes kaikki menikin uusiksi, viemäröinneistä valaistukseen.


Vanha alkuperäinen lavuaari säilytettiin, sillä tykkään niin sen muodoista. Tavaroille tarvittiin säilytystilaa, joten ainoa järkevä ratkaisu oli hankkia perinteinen peilikaappi, johon mahtuu tavaraa aika lailla. Tähän tilaan ei olisi mahtunut esim. peiliä ja erillistä kaappia rinnakkain. Kaappi on IDOn mallistosta.

Yläkuvassa lavuaarin takana on myös "vaatehuoltopiste", johon hankimme vanhan peruspatterin tilalle REJ Designin pyyhekuivaimen, joka on osoittautunut yllättävän kuumaksi ja tehokkaaksi. Lisäksi samaan nurkkaan laitettiin valmius pesukoneelle.


Suihkuosastolla on nyt toivomaani tilaa ja luksusta, nimittäin nuo kääntyvät IDOn suihkuovet. Käyttöasennossa ne vievät tilaa aikaisempaa vähemmän ja ovat muutenkin ilmavat. Sekä allashana että suihkuhana ovat myös uusiutuneet. Niin, ja pönttökin on vaihtunut ja muuttanut hiukan lähemmäksi ovea.

Mutta ehdottomasti parasta on se, että suikuseinät voi kääntää pois edestä, jolloin tilaa tulee kummasti lisää:


Lattiakaakeleiksi tuli Pukkilan Natura-laatat, sillä tilan pienuuden ja lattiakaivon kaadon vuoksi en voinut ottaa sitä erästä kaunista valko-beige-ruutuista isompaa laattaa. Mutta tykkään kyllä tästä lattiasta.

Ja erityisesti tykkään tietysti näistä vanhoista jutuista, eli lavuaarista koko komeudessaan ja noista emalinaulakoista.




On ollut mukava huomata, kuinka siistiä jälkeä laatoittaja teki, vaikka seinät eivät todellakaan ole suorat. Samoin putket on vedetty tosi siististi, vaikka pintavedot aluksi arveluttivatkin. Juuri putkien vuoksi päädyttiin lopulta myös kylppärin katon laskemiseen ja panelointiin, vaikka surinkin sitä, että ihana vanha (mutta epäkäytännöllinen) tuuletusräppänä menetettiin tässä muutoksessa. No, tilalle saimme kyllä sen parannuksen, että kosteus imetään nyt koneellisesti pois.

Kaikenkaikkiaan on kyllä ihanaa, kun kylppäri on remontoitu. Täällä on tosi mukava piipahtaa.


Näissä merkeissä taidan käydä iltapesulle :)